Jämsän Helluntaiseurakunnassa uskomme perustuu pääosin muun kristikunnan keskeisiin opintulkintoihin ja uskonpuhdistuksen johtaviin periaatteisiin.

 

Raamattu

Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja uskomme ainoa perusta.

Jumala

On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.

Jeesus Kristus 

Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka syntyi Neitsyt Mariasta Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeesus eli synnittömän elämän, opetti ihmisiä ja teki tunnustekoja. Kuolemalla ristillä Jeesus sovitti koko maailman synnit, nousi kuolleista ja astui ylös taivaisiin Isän oikealle puolelle.

Ihminen, syntiinlankeemus ja pelastus

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja elämään yhteydessään, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa synnit anteeksi ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

Pyhä Henki

Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelustuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Koska ihminen on syntiinlankeemuksen vuoksi joutunut eroon Jumalasta, hän ei kykene omin voimin tai kyvyin uudistamaan yhteyttään Jumalan kanssa. Pyhä Henki saa aikaan sen, että ihminen voi synnin estävästä vaikutuksesta huolimatta vastaanottaa Jumalan tarjoaman pelastuksen.

Seurakunta

Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Seurakunta on myös yksi suuri perhe, johon toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uusia jäseniä. Ne, jotka ottavat evankeliumin sanoman vastaan sekä tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Vapahtajakseen ja kastetaan, liitetään paikallisen seurakunnan jäseniksi.

Kaste

Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön ja on uskoontulon merkki. Kaste toteutetaan uskovalle kastettavan omasta pyynnöstä ja Jeeuksen Kristuksen käskystä Isän, ja Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.

Ehtoollinen

Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja vahvistaa uskovien yhteyttä Jeesukseen sekä seurakuntaan. Ehtoolliselle voivat osallistua kaikki ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Vapahtajakseen.

Kuolema ja ylösnousemus

Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Ylösnousemuksen jälkeen ihmisen osana on joko ikuinen elämä tai ikuinen ero Jumalasta. Ikuinen elämä on sitä, että ihminen saa elää ikuisesti täydellisenä Jumalan yhteydessä.

Jeesuksen toinen tuleminen ja iankaikkisuus

Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan.

 

Yhdymme myös Apostoliseen uskontunnustukseen:

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.

 
Aiheesta lisää:
Suomen Helluntaikirkko – Uskon pääkohdat